
Perhetyö
Perhetyö on tarkoitettu sosiaalihuollon ja/tai lastensuojelun asiakkaina oleville perheille.
Perhetyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista perheen tilanteen selvittelyä ja yhdessä sovittuihin muutoksiin tukemista. Perhetyön keskeisenä tehtävänä on työskennellä lapsen edun mukaisesti koko perheen kanssa nostaen esille erityisesti lasten tarpeita.
Perhetyön tavoitteena:
- Lasten ja heidän perheidensä tukeminen ja hyvinvoinnin edistäminen.
- Perheen voimavarojen vahvistaminen, tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen.
- Tukea lapsen myönteistä kehitystä.
- Tukea ja vahvistaa vanhempien, huoltajien ja lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavien henkilöiden kasvatuskykyä ja mahdollisuuksia.
- Tukea kiireellisestä sijoituksesta kotiin palaavaa lasta ja tämän perhettä.
- Tukea perhettä kriisitilanteissa.
